Puolustusministeri Mattis: USA on valmis, jos Pohjois-Korea iskee – sotilaallinen konflikti olisi “katastrofaalinen”

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis sanoo maansa olevan valmis torjumaan Pohjois-Korean mahdolliset sotilaalliset toimet. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Puolustusministeri sanoo, että tarvittaessa hänellä on käytössä sotilaallisia vaihtoehtoja uhan torjumiseen, mutta Yhdysvallat haluaa lähestyä sitä ensisijaisesti diplomatian keinoin.

Uutistoimiston mukaan sotilaallinen konflikti Pohjois-Korean kanssa olisi Mattisin mielestä "katastrofaalinen".

Trump: Lisää miljardeja ohjustorjuntaan

Presidentti Trump suunnittelee lisäävänsä maan ohjuspuolustusohjelmiin "miljardeita dollareita lisää". Presidentin mukaan asiasta aiotaan ilmoittaa pian. Hänen mukaansa myös maan ydinarsenaali on "tiptop-kunnossa" ja kehittyy paremmaksi.

Toisaalta Trump varoittaa ydinaseiden vaaroista ja sanoo haluavansa riisua maailman ydinaseista. Hänen mukaansa siihen asti Yhdysvallat on kuitenkin maailman voimakkain ydinasevalta.

Uhkaa kostaa pakotteet

Pohjois-Korea uhkasi maanantaina kostaa Yhdysvalloille viime viikonloppuna hyväksytyt uudet pakotteet. Kiina on vannonut noudattavansa uusia Pohjois-Koreaan kohdistuvia pakotteita "100-prosenttisesti".

Pohjois-Korean Ulkoministeri Ri Yong-hon totesi maanantaisessa lausunnossaan, ettei maa ei aio koskaan neuvotella aseistuksestaan ulkomaiden kanssa. Hänen mukaansa Pohjois-Korea pystyy iskemään minne tahansa Yhdysvalloissa ja on valmis antamaan maalle "kunnon oppitunnin".

Pohjois-Korea sanoo, ettei maa uhkaa mitään muita maita kuin Yhdysvaltoja sekä tämän sotatoimiin osallistuvia maita.

Pohjois-Korea on tehnyt tänä vuonna useita ohjuskokeita. Heinäkuussa se testasi mannertenvälistä ohjuskoetta kahdesti. Eristäytynyt maa ilmoitti maanantaina, ettei se aio luopua ydinohjelmastaan niin kauan kuin Yhdysvallat on uhka sille.

Lähteet: Reuters, AP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and