Posts Tagged ‘valtionyhtiöt’

IS: Presidentti Niinistö ärähti yritysjohtajien ansioista – leikkasi omaa palkkiotaan vuoden 2013 alussa

Harva kovatuloinen seurasi esimerkkiä, Niinistö harmittelee.

Sipilä: Finnairin toimitusjohtajalle ei olisi pitänyt antaa lisäeläkettä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että olisi torjunut Finnairin toimitusjohtajalle annetun lisäeläkkeen, jos asia olisi tullut hänen pöydälleen. Päätöksen tekemisen aikaan valtion omistusohjaus oli Sipilän vastuulla.

Konkaripoliitikot: Finnairin hallituksen harkintakyky petti – “Lisäeläke kumottava ja yhtiön hallitus remonttiin”

Entisen omistajaohjausministeri Heidi Hautalan mukaan vastuu väärästä lisäeläkkeestä on myös omistajaohjauksesta vastanneen pääministeri Juha Sipilän, joka ei kiireiltään ollut tilanteen tasalla.

Analyysi: Ministeri polttaa näppinsä valtionyhtiöiden kanssa

Valtion omistajaohjausta hoitavien poliitikkojen olisi parempi keskittyä suuriin visioihin ja jättää yhtiöiden johdon edut talouselämän kultapossukerhon huoleksi, neuvoo politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Nesteen mielenilmausten uhka väistyi – Osapuolet kävivät “rakentavan keskustelun”

Yhtiön henkilöstöryhmien ja johdon edustajat tapasivat tänään omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Mika Lintilän.

Valtion uusi kehitysyhtiö epäilyttää monia – “Käyttötarkoitus on jäänyt epäselväksi”

Hallituksen perustama valtion kehitysyhtiö Vake uudistaa omistajaohjausta. Sen tehtävä on jäänyt monille hämäräksi.

Selvitysmies Mäenpää: Pääministeri sai Yleltä erikoiskohtelun

Pääministeri Juha Sipilä pommitti Yleä täysin poikkeuksellisesti ja sillä oli vaikutusta Terrafame-uutisointiin, sanoo Yle-selvityksen tehnyt Olli Mäenpää.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and